torstai 11. lokakuuta 2012

Tulvaa..

Ihan outo syksy ollut säiden puolesta tai oikeastaan koko kesä on ollut outo. Mistä tuota sadetta riittääkään näin? Kaikkihan sitä nyt päivittelee ja meilläkin oli vähän tulvakertymää ihan tuossa lähellä. Vesi meni tien yli ja pellot lainehtivat, mutta se nyt on kuitenkin vielä pientä kun ei siitä sen suurempaa vahinkoa ollut kenellekään. Kauhajoen suunnalla sitten olikin jo isommat tulvat, hirvittää ihan ajatellakaan minkälaiset tappiot ja vahingot maataloudesta eläville onkaan tänä vuonna tullut. Viljaa on jäänyt peltoon, rehupaalit kelluu vedessä ja perunanvilejlijöiden perunat on veden alla pellossa. Huh huh, kovin pieniltä tuntuu oma harmi sateista. Eniten mua ottaa aivoon se kun tuolla entisessä kotikylässäni kitistään siitä kun tie oli 2 päivää poikki, eikä päässyt "kirkolle". No toiseen suuntaanhan pääsi ihan hyvin, eikä matka ole montaa kilometriä pidempi... sen surullisen kuuluisan sillan takiahan ne valitti. En mä tiedä miksi se niin tärkeä olisi olemassa kun tähänkin asti on pärjätty ilman sitä. Tuntuu että periaatekysymys se on monelle. Onneksi mun ei tarvi sitä enää murehtia, mä oon onnellinen täällä "metsän keskellä".

Me käytiin Salli-ponilla ajamassa lenkki taas vaihteeksi ja se meni tosi hienosti. Nyt muistin laittaa potkuremminkin ja sitä se aluksi vähän jännitti, mutta nopeasti rentoutui. Mä niin toivon että ne aiemmat ongelmat olisivat taakse jäänyttä elämää. En nyt muista onko niistä ollut puhetta, mutta kertauksena sitten.. Sallihan oli vuosi sitten vielä todella hankala ja ajokokeilut olivat katastrofeja joka kerta. Se hyppi ihan suoraan pystyy ja sai ihan sekokohtauksia. Mä löin sitten hanskat tiskiin, että antaa olla toimiihan se likkojen ratsuna. Niin no sitten mun selkäkin meni ja se oli koko talven ja kevään ihan tekemättä mitään. Ja simsalabim, nyt kun kesällä aloitin alusta niin kertaakaan ei ole ollut mitään hämminkiä! *koputtaa puuta*. Kait se on kasvanut aikuiseksi.
Eilen me narusta hypytettiin niitä esteen yli ja se meni siinäkin ihan hienosti. Kyllä siitä vielä kelpo käyttöponi tulee ♥

Mä innostuin kuvailemaan ja vaikka kuinka yritin lapsiani houkuteltua en saanut kun pienimmän malliksi, tietysti kera ponin. Tässä yksi otos joka kertoo minulle enemmän kun tuhat sanaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti