Viikonloppupuuhailuja

Ihan ensimmäiseksi mun täytyy hehkuttaa sitä että siirsin tuon kaviolauman tuonne metsähakaan mikä on huomattavasti kuivempi kun tuo toinen tarha. Siellä on kiviä ja mäkiä, enkä ole tuon varsan takia pitänyt siellä kun poneja ajoittain. Mä jännitin hirveästi että onko mulla illalla rikkinäinen varsuli, mutta sehän osasi niin hienosti ja varovasti katsella mistä kulkea. Hevoset on viisaita, ei voi muuta sanoa. Emänsä huolehti ja ohjasi sitä, mutta ponitädit myös. Oli aivan mahtavaa seurata niitä. Ensimmäisen kerran kun varsuli tuli tuon mäen alas niin sitä pelotti ihan hurjasti. Emä rohkaisi sitä mäen alhaalla ja ponit odottivat rauhassa mäen ylhäällä että pieni on turvallisesti kulkenut alhaalle. Raasun jalta tärisi pelosta kun se vihdoin uskaltautui alas. No, pian se meni jo kun vanha tekijä. Mä muutenkin seurailen noiden touhuja tosi paljon nyt kun olen ollut saikulla. Ei voi muuta kun ihailla sitä kuinka nuo vanhemmat hevoset huolehtivat yhdessä tuosta pienestä. Poneillakin on kärsivällisyys 110% vaikka pikkuori niitä kiusaakin melkoisesti.
Mä mietin kauan sitäkin että uskallanko nuo kaikki laittaa samaan tarhaan ja yksi tuttava sanoi monen vuoden kokemuksellaan ettei missään nimessä saa laittaa samaan tarhaan. Siinä vaiheessa kun tamma rupesi selvästi kaipaamaan ponikavereitaan kävin aidan takaa tutustuttamassa ponit uuteen tulokkaaseen ja kun tamma selvästi väisti ponit ja päästi varsan haistelemaan niitä totesin että koitetaan. Hienosti meni ja kaikki ovat tyytyväisiä ja tamma etenkin kun toinen poneista vahti vuorollaan päiväunien aikana. Nyttemmin varsuli viettää ulkona enemmän aikaa ponien kuin emänsä seurassa.



Kalle-poika uusissa ympyröissä

 

Valokuvailuja..

Eilinen ilta meni pääasiassa kuvaillessa kun kaverin kanssa olis sovittu että otan ne vaalimainoskuvat. Ihan hienoja niistä tuli ja ainakin erilaisia kun normaalit passikuvatyyppiset, tekohymyllä varustetut kuvat. En sitten tiedä onko ne sen parempia ja ääniä keräävämpiä kuin nuo viralliset kuvat. Sitten ajoinkin katsomaan tyttöjen ratsastustuntia ja tottakai sielläkin kamera naksui. Tuossa yksi kuva ratsastustunnilta Kosolan tallilla .

Ponipeiliä leikkimässä


 

Vielä illan päätteeksi sain kuvata miestä, joka halusi itsestään kuvia hevosen selässä. Tämä wannabe-cowboy ei ole ikinä ratsastanut tai edes ollut hevosen kanssa tekemisissä ja jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä oli itselleen ratsastuksen varannut juuri valokuvausta varten, se että minä olin kameran kanssa paikalla oli ihan sattumaa. Nähtäväksi jäänee missä kuvat vastaan tulevat..

Mä oon taas ollut kovasti sillä mielellä ettei jaksaisi enää yhtään odottaa mitään vaan voisin hypätä aikakoneeseen ja seuraavaan kesään. Silloin varmaan on jotain selvillä mun tulevaisuudesta tai ainakin mä toivon kovasti niin. Joskus ei oikein tiedä kuinka päin oliskaan kun elää pitää tässä ja nyt, kuvitelkaa minkälaista se on ihmiselle joka on aina halunnut että kaikki olis varmaa ja valmiiksi suunniteltua. Oon mä jo näiden elämän vastoinkäymisten myötä oppinut heittäytymäänkin, mutta joskus se epätietoisuus oikein puristaa. Onneksi mä oon kuitenkin semmoinen ihminen, joka ei pysty kovin kauaan itsesäälissä surkutella ja sitten taas mennään! Tänään mä en oo kyllä saanut aikaiseksi sitten yhtään mitään, mutta joskus täytyy kait olla niinkin..

Sattumuksia

Jotenkin nyt tuntuu että kun jotain tänne kirjoitan niin parin päivän päästä kaikki on toisin... Nyt kyseessä vanhempi tyttöni 9v, joka on pitkän aikaa ratsastanut vain jos talutetaan, ravia hän ei ole suostunut kokeilemaankaan. Hän on vähän sellainen että kun jotain päättää pelätä niin sitten sitä pelätään, omasta mielestään hän ei pysty, ei osaa. Kas kummaa, viikonlopun aikana tyttö päättikin että ei enää pelkääkään ja on todella hienosti jopa kaverin ponia komentanut liikkumaan. Eilen ilta meni tämän kaverin tallilla auttelemassa. Oi , että olen ylpeä! Joskus miettii että luuleeko mun lapset että saavat hyväksyntää vain jos harrastavat hevosia, mutta ainakin pyrin viemään muihinkin harrastuksiin. Olen muutaman kerran kysynytkin että haluaako oikeasti ratsastaa ja sitten mua on katsottu niinkuin vähäjärkistä että kuis nii?? Vanhin lapsenihan ei ole ikinä ollut hevosista kiinnostunut.

Sattui meillä eilen vahinkokin, mutta onneksi suojelusenkelit olivat mukana ja selvisimme säikähdyksellä. Menimme nuorimman tytön kanssa hakemaan sisälle tuota hevoslaumaa ja minulla oli tamma siinä portilla jo kiinni että tyttö saa käydä ottamassa toisen poneista kiinni. Varsa ja toinen poni kulkisivat vapaasti. Tämä toinen poni tulikin siihen portille ja otin sitä riimusta kiinni tarkoituksena että päästän jo menemään edelle, mutta samassa kiukkutamma uhitteli tälle jolloin poni perääntyi taaksepäin huomaamatta että tyttöni olikin siellä. Oli kamalaa katsoa kun poni törmäsi tytön yli tämän kaatuessa. No onneksi maa oli sateiden jäljeltä kuralla ja pehmoinen ponin astuessa tytön jalan päälle jolloin se painui edellä ja onneksi ponilla ei ollut kenkiä. Poni säikähti, tyttö säikähti ja minä säikähdin, mutta onneksi selvittiin vain pienellä mustelmalla.

Olemme aloittaneet poneille kunto- ja laihdutuskuurin kun koko poppoo on sen näköinen että varsoja olisi tulossa vielä lisää =D Laidunhan meillä ei edes ole ollut kovin kummoinen, mutta niitetty ollaan tässä alkusyksystä heinäpellolta. Luulen että meidän kuivaheinä on ravinteikasta, kerrankin saatiin tarpeeksi ajoissa tehtyä ja kohdalle osui se kesän ainut poutajakso! Tammahan saa ollakin lihava, se kun imettää, mutta nuo kaksi... Toisekseen takoitushan on saada niistä jotain osaavia poneja tyttöjen käyttöön. Tuo vanhempi on entinen raviponi ja joskus saattaa virtaa olla vähän liikaakin, mutta muuten se on maailman paras poni ja se joka viimeisenä lähtee jos joskus olisi pakko luopua. Se on ollut minulla reilut 12 vuotta ja 95cm koollaan + pikkuponiluonteellaan hurmaa kaikki. Kävin sen kantakirjaamassa muutama vuosi sitten ja III-palkinnon se sai, mutta lisäksi kantakirjaan maininnan toimivuudestaan. Harjoiteltuhan me ei kertaakaan. Tuo toinen poni on 4v ja ostin sen lähes käsittelemättömänä kolme vuotta sitten vanhalta pariskunnalta. Se oli emänsä kanssa asunut metsätarhassa ja pihatossa siihen asti. Kaksi viikkoa oli ollut tallissa ja kasvattajat olivat yrittäneet opettaa sitä talutukselle sillä seurauksella että poni pelkäsi ihmistä ja kaikkea takana olevaa. Siellä se vapisi karsina perällä kun menimme katsomaan, mutta nähdessään lapseni se tuli niiden luo ja päätös oli sillä selvä. Ei tämä kolme vuotta ole helppoa ollut, mutta pikkuhiljaa se sittä on oppinut ettei ihminen paha olekaan. Lapsethan saavat sille tehdä suurinpiirtein mitä vaan. Ratsutouhujen opettelussa ei ole ollutkaan mitään ongelmaa, paitsi ettei se ole hyväksynyt vieraita lapsia kyytiinsä ennenkuin tänä kesänä.
Kuntoa ollaan nyt sitten aloitettu nostamaan pitkillä rauhallisilla lenkeillä ja eilen opettelimme juoksutuksen saloja. Hienosti tuo nuorempi ponikin hoksasi mitä pitää tehdä ja vaikka oli juoksutusraippakin käytössä, niin huomasi ettei se mitään pahaa teekään. Varovasti kuitenkin edetään kun tuo kuitenkin vaatii aikaa rentoutuakseen uusien asioiden kanssa.
Tänään pidetään lepopäivä!

Viikonloppu..

Jeeee, me saatiin eilen tallissa karsinamuutokset sillä lailla valmiiksi että koko porukka asustaa nyt siellä. Tamma muutti enemmän kun mielellään, onhan se sen vanha karsina. Tähän nyt selvennyksenä se että tuo liisinkitamma on ollut meidän omistuksessa aiemmin ja myyty reilu kuusi vuotta sitten pois. Nyt se on minulla liisauksessa ja varsoi viime kesänä orivarsan, joka jää minulle.
Tammahan pääsi omaan kotiinsa. Varsalla oli enemmän jännää, etenkin kun naapurikarsinoissa asuu ponit.

Illalla sateen loputtua kävimme oikein porukalla ratsastusretkellä tai minähän jouduin taittaa matkaa jalan. No samalla tuli treenattua varsan kanssa narussa kulkemista. Otin kamerankin mukaan, mutta siitä loppui akku. Harmittaa ihan vietävästi kun kuvista olisi taatusti tullut ihan mielettömiä. Tamma ja varsa sänkipellolla ruskan värittämää metsää vasten. No, yritämme uudestaan ensi viikolla kun tuo tamman omistaja ehtii tulla ratsastamaan. Pikkuvarsa nautti sydämensä kyllyydestä kun päästin sen pellolle irti emänsä mukaan ja otti ihan mielettömiä spurtteja emänsä ja mukana olleiden pikkuponien välillä. Ainakin kuvat piirtyivät sydämeen jos ei kameralle. Lopuksi vielä kävimme ponien kanssa kiertämässä metsälenkin ja voi mikä ihanuus siellä onkaan kulkea. Ponit nauttivat, tytöt nauttivat, mutta myös me taluttajat nautimme. Nämä on niitä hetkiä, jotka auttavat jaksamaan arjessa!

Mun lapsista nuo tytöt ovat innokkaita hevostelijoita, etenkin tuo nuorempi 7 vuotias tyttö. Sillä on syntymälahjana tasapaino ja mieletön motoriikka. Tyttö on herkkä, mutta periksiantamaton ja ratsastaa ikäisekseen hirmu hyvin. Ollaan nyt tänä syksynä käyty muutaman kerran tunneilla ja ihan oikeassa valmennuksessakin kaksi kertaa. Ratsuna on ollut ystäväni poni, joka osaa kaikenlaista kun meidän ponithan ei hallitse juuri mitään ratsun taitoja... vielä. Tyttö kehittyy joka kerta ihan valtavasti. Vanhempi tytöistäni ei ole niin intohimoinen hevostelija kun tämä nuorempi, mutta hänellä olisi taitoa ja kykyä jos vaan arkuudeltaan uskaltaisi rennommin ratsastaa. Tunneilla hänkin on ollut ja joka kerta menee aina paremmin. Eilen uskalsi kotona vähän ravatakin.
On muuten jännää tää nykyinen suorittamispaine heti lapsesta, niinkun nyt vanhempi tyttöni joka ajattelee asian siten että pitää osallistua ja pärjätä kisoissa jos haluaa ratsastaa. On oltava hyvä ratsastaja. Olen koittanut sanoa ettei kaikkien tarvi olla kisaratsastajia, vaan että voi olla ihan yhtä hyvin tälläinen nautiskelijaratsastelija kun itsekin olen ollut. No aika näyttää.

Karkulaiset..

Olis pitänyt vaan olla hiljaa aitojen kunnostamisesta talvea varten.. Ei mennyt eilen kovinkaan kauaa postauksestani kun bongasin tuolta pellolta ponit karkumatkalta. Aitoja siis korjaillaan heti viikonloppuna.

Tällä viikolla tuntuu että eteen tulee asioita, joita ei ennen olekaan tehnyt.. Mä sain eilen kunnian ruveta kunnallisvaaleihin ystäväni kampanjapäälliköksi.... No joo vitsivitsi, mähän en ole mikään politiikkaihminen, mutta lupauduin ottamaan ystävästäni kuvan vaalimainokseen. Ideoita kuviin miettiessäni sain idean vaalisloganiin ja siitä taas vaalimainokseen. Soitin samantien ystävälleni ja kas hän nimitii minut kampanjapäällikökseen! Hih! Meni yömyöhälle tietokoneen ääressä mainosta suunnitellessa, mutta kun ne kuvat vielä puuttuvat. Valokuvat on kuitenkin ainakin minulle se asia, joka kertoo todellakin enemmän kuin tuhat sanaa ja loppuviimein sanelee koko vaalimainoksen luonteen. Tarkoituksena olisi saada aikaan mainos, joka on erilainen, mutta kuvaa ystävääni parhaalla mahdollisella tavalla. Periksiantamaton, mutta aidosti välittävä pohjalaisnainen. Maalaisjärkeäkin olisi tarkoitus mainostaa. Kait tässä sitten tosissaan ollaan, kuitenkin.
Aasinsiltana tästä jutusta seuraavaan eli mä tässä pikkuhiljaa ajaudun valokuvaukseen liittyviin juttuihin. Rakastan valokuvausta ja on aikoja etten osaa mennä mihinkään ilman kameraa. Kauheinta on kuitenkin se jos joutuu itse olla ilman kameraa ja linssin toisella puolella. Toinen asia mistä mä tykkään niin on tietokoneella puuhailu. Tällä hetkellähän olen ollut saikulla jo 9 kk , eikä loppua näy, mutta aiemmin hoitoalalla työskennelleenä olen aina ajautunut työpaikkojen lipukkeiden ja lomakkeiden tekijäksi ja muihin tietsikkatöihin. Uudelleenkoulutuksia miettiessäni olen ajatuksissani pysynyt lujasti hoitoalalla, mutta voisiko se olla sitten jotain noihin liittyvää? Hui, pelottaa pelkkä ajatuskin kun hoitoala olisi kuitenkin aika varma juttu. Toisaalta selkä rajoittaa aika paljon, enkä raskasta työtä pysty koskaan enää tekemään. Kait se asia tuolla jossain hautuu.. ?

Sataa sataa ropisee..

No eihän se ilo auringonpaisteesta kauaa kestänyt, eilen illalla jo satoi ihan reippaasti eikä loppua näy. Ei paljon huvita hevosia tuonne ulos kuravelliin laittaa seisomaan. Meidän vanhempi kissa viettää yönsä ulkona ja taas sai aamulla todeta että onpas meillä urakkaa taas tälle päivää. Se on pitkäkarvainen ja loistava tarttumapinta takiaisille. Nyt kun on vielä näin märkää niin takiaiset takkuuntuvat turkkiin oikein kunnolla ja tulee kunnon vanupalloja. Niitä me nyt sitten varmaan nypitään pitkin päivää irti ja kummatkin tykkää minä ja kissa...
Tässä kuva herra kissasta viime keväänä.

 

 

Aurinko armas kuivas satehen

Ihanaa, tänään paistaa aurinko.. kunnes taas sataa. Minä kyllä pidän sateesta itse, mutta kun se hankaloittaa kaikkea. Hevosten tarhat ovat kuralla ja muksut kiukuttelee tekemisen puutetta sisällä. Sitä paitsi en ole vielä kovin paljoa pitänyt tuota pikkuista oripoikaamme ulkona vesisateessa loimenkaan kanssa, sillähän on ikää vasta 1,5 kk. No mutta nyt nautitaan niin kauan kun sitä sateettomuutta kestää!

Mä tein eilen jotain sellaista mitä olen välttänyt viimeiseen asti eli valitin lääkärilleni oikein urakalla. Minähän olen jonossa ortopedille selkäleikkauksen uudelleenarviointia varten ja jonot ovat 4kk... Toki minä sen ymmärrän että kun nyt olen jo 9kk selkääni potenut, niin ei se enää mitään tuo muutama kuukausi lisää tee, mutta kun nyt sen päätöksen leikkaukseen suostumisesta olen itse tehnyt niin pitäisi sitten tapahtua ja heti! Tammikuussa sen leikkauspäätöksen sain, mutta pyysin kuukauden miettimisaikaa ja päädyin siihen että haluan ensin kokeilla ihan vaan muita mahdollisisa konsteja eli jumppaa, jumppaa ja jumppaa... Alku näyttikin hyvältä, mutta kun se toipuminen sitten tyssäsi toukokuussa. Kävin sairaalakuntoutuksenkin kaksi viikkoa ja siellä sitten tuli konkreettisesti ne toimintakyvyn rajat esille ja pikkuhiljaa kallistuin tuohon viimeiseen oljenkorteen.  Sain sitten kiirehtimislähetteen, mutta nyt on taas huonompi vaihe ja monta yötä on mennytkin kävellessä ja sängyssä pyöriessä.

Onneksi minulla on nuo ihanat eläinystävät, jotka auttavat jaksamaan. Onhan ne tohtorikin miettineet että kuinka pystyn hoitamaan tuon hevosporukan, mutta onhan minulla aina koko päivä aikaa suoriutua karsinoiden siivouksesta ja koko perhehän me tätä touhua pyöritetään. Sitä paitsi minä väitän etten olisi näinkään hyvässä kunnossa jos en jotain tekisi. Joka aamu sieltä sängystä on noustava ja lähdettävä oli sitten kuinka kipeä tai ei. No aika näyttää.
Oli muuten aivan ihanaa aamulla mennä talliin kun hyvän huomenen toivotus tuli neljällä eri äänellä.. ihanin oli se pieni ja kimein pikkuvarsan hörinä. Hymy huulilla tähänkin päivään!

Minun arkeni

Aloitin blogin pitämisen , koska luettuani muiden blogeja se vaikuttaa hauskalta. Luvassa on siis tarinaa elämästäni kolmen lapsen äitinä, mutta myös kahdesta ponistani, liisinkihevosestani ja sen varsasta sekä kissoistani ja koirastani.

Tällä hetkellä elämääni sävyttää vahvasti selkäsairauteni, joka vaikuttaa lähes kaikken, mutta siitä varmasti lisää matkan varrella. Toivottavasti viihdyt.